perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vuosituhannen rakkaustarina


Kolmen viikon takaisessa blogikeskustelussa lupailin esittelyä minulle erityisen rakkaasta elämäntaito-oppaasta. Ilmaisin itseäni vähän epätarkasti. Vaikka Merja Hirvisaaren Kuka on se oikea? Rakkauden tähtimerkit (Helmi 2004) edustaa itsessäänkin lajityyppinsä vankinta osaamista Suomessa, suuri osa teoksen viehätysvoimasta perustuu ulkokirjallisiin seikkoihin. Konteksteistaan irrotettuna Kuka on se oikea? ei sittenkään erottuisi erityistapauksena perustasokkaan kotimaisen horoskooppikirjallisuuden joukosta.

Korjaan kurssia myös sikäli, etten oikeastaan halua etsiä Hirvisaaren teoksesta elämäntaidollisia vinkkejä, parisuhdeneuvoja enkä itsetuntemuksen avaimia. Kun lukija avaa astrologia-aiheisen kirjan, terve skeptisyys on mielestäni yleispätevä lukuohje. Tähtimerkkien luonnekuvaukset ovat tyypillisesti pelkistettyjä karikatyyrejä, joista kohdehenkilön on usein vaikea tunnistaa itseään. Vasta ammattilaisen laatima syntymäkartta tuo analyysiin syvyyttä.

Myös Hirvisaaren oppaassa horoskooppimerkkejä tyypitellään hieman kulmikkaasti. Samalla hänen kirjoitustyyliään kuitenkin leimaa elämänviisaus ja suhteellisuudentajuinen leikillisyys, jollaista toivoisi tapaavansa useamminkin astrologiakirjallisuuden äärellä. Hirvisaari ei asetu dogmaattiseksi oppimestariksi lukijan yläpuolelle vaan kutsuu hänet mukaansa opiskelemaan, aistimaan ja ihmettelemään universumin salaisuuksia. "Astrologia tarjoaa kartan - sinä itse päätät, miten ja minne sen kanssa suunnistat."

Mutta kuten sanoin, parhaiten Kuka on se oikea? pääsee oikeuksiinsa kontekstilähtöisellä lukutavalla. Koska teos käsittelee rakkautta astrologian viitekehyksessä, lienee ilman muuta oikeutettua ulottaa tarkastelu kirjoittajan elämänkumppanin ja parisielun kirjalliseen tuotantoon. Suuren yleisön parissa Merja Hirvisaaren aviopuoliso, kansanedustaja James Hirvisaari tunnetaan ennen kaikkea tahtopoliitikkona ja räväkkänä yhteiskunnallisena keskustelijana. Ymmärrettävästi edustaja Hirvisaaren metafyysiset tutkielmat ovat syvällisyytensä ja vaikeatajuisuutensa takia jääneet vähemmälle huomiolle.

Metafyysikkona James Hirvisaari kulkee kaukana filosofisen tutkimuksen nykytrendeistä. Akateemisten klikkien silmissä metafysiikka ei ole viime aikoina näyttäytynyt erityisen houkuttelevana tutkimusalueena. Ehkäpä Hirvisaaren kirjoituksissa voi silti aavistella tulevan paradigman alkuidun? Joka tapauksessa hänet voitaneen lukea maamme nykyfilosofian kentässä merkittävimpien metafyysisten ajattelijoiden joukkoon. Esimerkiksi kirjoitussarja, jossa Hirvisaari synkronoi keskenään Raamatun evankeliumin ja Secret-oppirakennelman, on pakollista luettavaa kaikille metafysiikasta kiinnostuneille.

Erityistä todistusvoimaa ja koskettavuutta Kuka on se oikea? saa, jos sen rinnalla lukee James Hirvisaaren vaimolleen omistamaa rakkausrunoa Regnum Amoris. En tiedä Hirvisaaren pariskunnan horoskooppimerkkejä, mutta tieto onkin sekä metafyysisessä että astrologisessa katsannossa yhdentekevä. Ei voi jäädä epäselvyyttä siitä, etteikö Merja ja James Hirvisaaren sielunkumppanuutta olisi kirjoitettu tähtiin. Kuten vanha kansa sanoisi, vakka on kantensa valinnut.





Astrologian avulla universumi ojentaa sinulle 
peilin ja sanoo: "Katso miten kaunis olet!"

             

 

6 kommenttia:

  1. Kiitän erittäin hyvästä kirjoituksesta, joka avaa James Hirvisaaren monipuolista ajattelua paremmin kuin yksikään lukemani Hirvisaaren haastattelu. On suorastaan irvokasta, miten harvoin toimittajat antavat kansanjohtajillemme tilaa ja aikaa näyttää, millainen metafysiikka piilee heidän poliittisen tahtotilansa takana.

    Sinä Jaakko teet tässä blogissa erittäin ansiokasta työtä, jota voisi ehkä verrata eläinkommunikoijan raskaaseen tehtävään. Itse asiassa kirjoitustasi lukiessa mieleeni nousi taannoin Maiccu Kostiaisen blogista lukemani opettavainen tapauskertomus, jonka nimi on "Surullinen hevonen". Liitän kertomuksen tähän alle, vaikka se tekeekin kommentistani hieman ylipitkän, sillä se opettaa meille kaikille, kuinka tärkeätä Syvän Ymmärryksen Saavuttaminen on.


    Surullinen hevonen

    Carol oli pyydetty eräälle hevostilalle katsomaan yhtä hevosista, joka oli hyvin hermostunut ja seisoi paikallaan lihakset hyvin jännittyneenä. (Yleensä eläinkommunikoija on viimeinen oljenkorsi, kun mikään muu ei enää auta, ollaan valmiita käyttämään myös valtavirrasta poikkeavia keinoja)
    Kyseinen hevonen oli ollut tilalla jo jonkin aikaa eikä sen tilassa oltu havaittu suurempaa muutosta parempaan. Carolin keskusteltua hevosen kanssa kävi ilmi, että se ei voi nukkua. Se sanoi odottavansa teurasautoa ja aina kun se kuuli tallin pihalta auton äänen se joutui lähes paniikkiin. Kävi ilmi, että hevonen oli ostettu perheeltä, joka ei ollut sitä enää voinut pitää ja he olivat sanoneet, että se joutuu teuraaksi. Sillä seurauksella, että hevonen odotti ja odotti, että auto tulee ja vie sen pois, eikä se sen takia voinut nukkua. Carol kertoi hevoselle, että se on nyt uudessa kodissa ja saa jäädä sinne ja hetken kuluttua tästä koko tallin henkilökunta todisti kuinka hevonen kävi makaamaan ja rentoutui ja nukahti. Kaikki tämä vain sen takia, että ihminen ei ollut ymmärtänyt puhuessaan teuraaksi joutumisesta, että hevonen ymmärsi ja painoi kaiken mieleensä.

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos taas Harrylle rohkaisevasta kommentista, tosin minun kirjoitukseni vertaaminen eläinkommunikoija Kostiaiseen ampuu aika lailla yli. En edes yrittänyt "kanavoida" eli kansantajuistaa edustaja Hirvisaaren metafyysistä ajattelua merkinnässäni, tyydyin vain antamaan hänen kirjoituksiinsa pari linkkiä ja nivomaan ne löyhästi hänen vaimonsa astrologisten tutkimusten kontekstiin. Esimerkiksi Regnum Amoriksesta avautuvien syvyyksien ääressä joudun ikävä kyllä laskemaan aseeni, koska minulta puuttuu sekä syvyyksien luotaamiseen vaadittava kongenius että popularisoinnin armolahja. Pikemminkin vertaisin itseäni kuriiriin: kuljetan nöyrästi eteenpäin Sanomaa, jonka sisältö on minulta ikuisin sinetein salattu.

    VastaaPoista
  3. En voi olla vastustamatta pistää tähän väliin ”of topic” kommenttia. Koskien sitä selvästi pilkallista sävyä, jolla tällä sivulla puhutaan eläimille kommunikoinnista. Oikeastaan monikin pitää eläinkommunikointia melko outona juttuna, tai ei ainakaan usko että siinä voisi olla jotain perää. Mutta loppujen lopuksi kyse on vain ihmisen intuitiivisesta tuntemisesta, jota jokainen tekee elämässä jatkuvasti muutenkin. Selittämättömiä asioita tapahtuu meille kaikille. Mistä tiesin, että lapseni on sairas, vaikka olin itse työpaikalla? Miten osasinkaan soittaa kotiin juuri kun siellä oli hätä, vaikka olin Mallorcalla lomalla? Mistä tiesit soittaa minulle, kun juuri eilen sinua oikein kovasti ajattelin? Nämä ovat yleisimpiä tilanteita, joita ihminen kohtaa, tekin, Harry ja Jaakko. Eläimet eivät ole poikkeus millään tavalla. Olet varmasti kuullut jonkun sanovan tai tuuminut itse, että ”tuo koira varmasti lukee ajatuksiani”? Näinhän se on. Toivoisin siis, että vaikka pidänkin tästä sivusta, että suhtautuisitte vähän suuremmalla vakavuudella tätä aihetta, josta ette kaikessa lukeisuudessaannekaan välttämättä tiedä kaikkea.

    VastaaPoista
  4. Voin vakuuttaa - tosin vain omasta puolestani - että pilkallisuuden sijasta asenteeni eläinkommunikointiin on avoimen utelias. Tällaisilla vaikeakulkuisilla tiedon rajaseuduilla luoviessani haluan kuitenkin aina pitää hellittämättä kiinni "terveestä skeptisyydestä", josta jo blogimerkinnässäni mainitsinkin. Arkipäivän tasolla "terve skeptisyys" merkitsee kaikessa yksinkertaisuudessaan luontaista "talonpoikaisjärkeä", joka varjelee meitä lankeamasta mm. erilaisten postmodernien ja relativististen humpuukioppien pauloihin.

    VastaaPoista
  5. Vaikka tuo huikea, raamatullinen imuttelu rakkausrunona sinänsä vakuuttaa, olen hiukan ihmetellyt, voiko sama parisieluisuus miehelle syntyä useamman naisen kanssa.

    Tuon runon on nimittäin Hirvisaari julkaissut ensimmäiselle prinsessavaimollensa vuonna 2001. Tälle toiselle jumalatarvaimolle runoa on muutettu siten, että "ruskeasilmäinen tyttö Hirvisaaressa" on saanut väistyä ja tilalle on tullut "kirkassilmäinen tyttö rantakalliolla".

    Sitäkin olen ihmetellyt, voiko näin himokasta rakkausrunoa todellakin kierrättää prinsessalta toiselle. Näköjään voi.

    VastaaPoista
  6. Tätä en tiennytkään. Paljon kiitoksia anonyymille, joka raotti Rectum Amoriksen värisevää ydintä!

    Oma henkinen kehitysasteeni on valitettavasti liian alhainen, jotta voisin ottaa kantaa näihin moninapaisiin/paralleeleihin/simultaanisiin parisielukuvioihin. Joka tapauksessa uskon vakaasti, että myös miesten välisessä syvällisessä henkiveljeydessä voi olla kyse parisieluisuudesta. Käsitykseni vahvistui pari päivää sitten, kun luin Hirvisaaren rakkaudellisia twiittauksia ystävästään Seppo Lehdosta.

    VastaaPoista