perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vuosituhannen rakkaustarina


Kolmen viikon takaisessa blogikeskustelussa lupailin esittelyä minulle erityisen rakkaasta elämäntaito-oppaasta. Ilmaisin itseäni vähän epätarkasti. Vaikka Merja Hirvisaaren Kuka on se oikea? Rakkauden tähtimerkit (Helmi 2004) edustaa itsessäänkin lajityyppinsä vankinta osaamista Suomessa, suuri osa teoksen viehätysvoimasta perustuu ulkokirjallisiin seikkoihin. Konteksteistaan irrotettuna Kuka on se oikea? ei sittenkään erottuisi erityistapauksena perustasokkaan kotimaisen horoskooppikirjallisuuden joukosta.

Korjaan kurssia myös sikäli, etten oikeastaan halua etsiä Hirvisaaren teoksesta elämäntaidollisia vinkkejä, parisuhdeneuvoja enkä itsetuntemuksen avaimia. Kun lukija avaa astrologia-aiheisen kirjan, terve skeptisyys on mielestäni yleispätevä lukuohje. Tähtimerkkien luonnekuvaukset ovat tyypillisesti pelkistettyjä karikatyyrejä, joista kohdehenkilön on usein vaikea tunnistaa itseään. Vasta ammattilaisen laatima syntymäkartta tuo analyysiin syvyyttä.

Myös Hirvisaaren oppaassa horoskooppimerkkejä tyypitellään hieman kulmikkaasti. Samalla hänen kirjoitustyyliään kuitenkin leimaa elämänviisaus ja suhteellisuudentajuinen leikillisyys, jollaista toivoisi tapaavansa useamminkin astrologiakirjallisuuden äärellä. Hirvisaari ei asetu dogmaattiseksi oppimestariksi lukijan yläpuolelle vaan kutsuu hänet mukaansa opiskelemaan, aistimaan ja ihmettelemään universumin salaisuuksia. "Astrologia tarjoaa kartan - sinä itse päätät, miten ja minne sen kanssa suunnistat."

Mutta kuten sanoin, parhaiten Kuka on se oikea? pääsee oikeuksiinsa kontekstilähtöisellä lukutavalla. Koska teos käsittelee rakkautta astrologian viitekehyksessä, lienee ilman muuta oikeutettua ulottaa tarkastelu kirjoittajan elämänkumppanin ja parisielun kirjalliseen tuotantoon. Suuren yleisön parissa Merja Hirvisaaren aviopuoliso, kansanedustaja James Hirvisaari tunnetaan ennen kaikkea tahtopoliitikkona ja räväkkänä yhteiskunnallisena keskustelijana. Ymmärrettävästi edustaja Hirvisaaren metafyysiset tutkielmat ovat syvällisyytensä ja vaikeatajuisuutensa takia jääneet vähemmälle huomiolle.

Metafyysikkona James Hirvisaari kulkee kaukana filosofisen tutkimuksen nykytrendeistä. Akateemisten klikkien silmissä metafysiikka ei ole viime aikoina näyttäytynyt erityisen houkuttelevana tutkimusalueena. Ehkäpä Hirvisaaren kirjoituksissa voi silti aavistella tulevan paradigman alkuidun? Joka tapauksessa hänet voitaneen lukea maamme nykyfilosofian kentässä merkittävimpien metafyysisten ajattelijoiden joukkoon. Esimerkiksi kirjoitussarja, jossa Hirvisaari synkronoi keskenään Raamatun evankeliumin ja Secret-oppirakennelman, on pakollista luettavaa kaikille metafysiikasta kiinnostuneille.

Erityistä todistusvoimaa ja koskettavuutta Kuka on se oikea? saa, jos sen rinnalla lukee James Hirvisaaren vaimolleen omistamaa rakkausrunoa Regnum Amoris. En tiedä Hirvisaaren pariskunnan horoskooppimerkkejä, mutta tieto onkin sekä metafyysisessä että astrologisessa katsannossa yhdentekevä. Ei voi jäädä epäselvyyttä siitä, etteikö Merja ja James Hirvisaaren sielunkumppanuutta olisi kirjoitettu tähtiin. Kuten vanha kansa sanoisi, vakka on kantensa valinnut.





Astrologian avulla universumi ojentaa sinulle 
peilin ja sanoo: "Katso miten kaunis olet!"

             

 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Luova työ takaisinmallinnuksena



Koin viime viikolla Sodankylän elokuvajuhlilla niin monia taide-elämyksiä, että tekhne-prinsiippi tuntui jäävän liian vähälle huomiolle. Puutostila hellitti vasta kotona, kun pääsin katsomaan Roger Mooren juontaman jämäkän tiededokumentin The Secret KGB UFO Files (1998).

Elokuvan tuotantoryhmä oli onnistunut hankkimaan Venäjältä huippusalaisia asiakirjoja, jotka mullistavat käsityksemme maailmankaikkeudesta. On selvää, että sensaatiomaiset havainnot vaativat pitkällistä sulattelua. Sivuutan ne tässä blogikirjoituksessa ja keskityn kiinnostavaan käsitteeseen, jonka Sir Roger minulle opetti: reverse engineering.

Wikipedian mukaan reverse engineering voi tarkoittaa monia asioita tieteenhaarasta riippuen. Nettisanakirja antaa käsitteelle suomennoksen takaisinmallinnus. Sir Roger selittää, että yhdysvaltalaiset ja neuvostoliittolaiset tiedemiehet harjoittivat takaisinmallinnusta selvittäessään tunnistamattomien lentävien esineiden toimintaperiaatteet. Purkaessaan laitteen he analysoivat sen rakenteen niin, että uudelleenkokoaminen ja teollinen kopiointi tuli mahdolliseksi. Toisinaan kyseessä oli vieraan vallan vakoilukone, toisinaan ulkoavaruudesta saapunut ufo. Kuten tutkija Bill McDonald toteaa dokumentissa, Roswellin tapaus on  "nykyisen aerodynamiikan Rosettan kivi ja avaruustekniikan Graalin malja".

Vaikka dokumentissa haastatellut tutkijat avaavat huimaavia näköaloja universumin salaisuuksiin, pakottaudun kääntämään katseeni toisaalle, pienempään ja käytännönläheisempään kysymykseen. Voisiko takaisinmallinnuksen periaatetta käyttää kuvaamaan taiteellista työskentelyä?

Proosa- tai runotekstin analysointi on tuttua puuhaa luovan kirjoittamisen opiskelijoille. Pyrkiessään kehittämään kirjoittamisen tekniikkaa opiskelija saattaa syventyä esimerkiksi klassikkoteokseen insinöörin tutkimusotteella: mitä teksti on syönyt, miten temppu tehdään. Tavoitteena ei silti ole saada aikaan täydellisiä kopioita. Jos kirjoitukset muistuttavat esikuvaa liikaa, plagiointisyytteiltä ei voi välttyä.

Aidompaa takaisinmallinnusta tapahtuu nähdäkseni intuitiivisen etsimisen ja ideoinnin alueella. Oudot valoilmiöt ja äänet pyritään kuvailemaan mahdollisimman tarkasti. Aika ajoin maastosta löytyy hylkytavaraa ja jälkiä, joiden perusteella tapahtumakulku voidaan rekonstruoida enemmän tai vähemmän luotettavasti. Abduktioita tapahtuu useimmiten uni- tai horrostilassa. Niidenkin yksityiskohtainen raportointi on tärkeää.  

Toinen ufologian haara tutkii henkilöitä, jotka kanavoivat huippuälykkäiden sivilisaatioiden viisautta ihmiskunnalle. Tämän taiteilijatyypin edustajia elää monia Suomessakin. Ikävä kyllä humanoideilla on niin murskaava ylivoima teknisessä ja henkisessä kehitystasossa, että viestien vastaanotto ja omaksuminen on meille ihmisille enimmäkseen mahdotonta. Kalusto on yhteensopimatonta, reseptorit altistuvat jatkuvasti häiriösignaaleille. Siksi kosminen viisaus välittyy meille yleensä typeränä mökellyksenä.               

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Palautetta lukijoiltani

Lukijoiden mielipiteitä kirjasta VALVOJA

"Valvoja on kirja, jonka arvoa ei vielä tunneta. Siinä on jopa niin hyvät rauhanehdot, jos minä haluaisin sodat lopettaa, niin kirjoittaisin siitä aivan samalla tavalla, enkä yhtään toisella tavalla. Kouluihin se kirja pitäisi saada luettavaksi."

A. M., Tampere

"Siinä kirjassa on sellaisia asioita, joita ei mistään muualta saa selville. Se kirja minun on luettava uudelleen."

S. U., Riihimäki

"Se on asiallinen kirja, sopii hyvin maalaisihmisille ja samoin kaikille luettavaksi."
 S. Y., Taegu, Etelä-Korea

"Minä hankin sen pojalleni. Nyt se kirja on meidän kirjastossamme aina käytössä."
V. T., Maracaibo, Venezuela

"Se kirja on kirjastossamme, olen sen lukenut, se on mielestäni niin hyvä että voisin suositella, että se hankittaisiin kaikkiin kirjastoihin."
R. A., Madras, Intia

"Meidän kirjastossa se kirja on ahkerassa käytössä, eikä yhtään soraääntä ole kuulunut."

N. C. H., Braganca, Brasilia

"Se kirja on luettava harkiten, joka hutasemalla lukee jää paljosta vaille."

F. J., Peoria, Illinois, Yhdysvallat

"Minä luin sen kirjan suurella mielenkiinnolla ja nyt kysyn: Vieläkö on hyviä kirjoja tulossa?"
J. S., Hampuri, Saksa

"Se kirja erikoisesti filosofisen sisältönsä vuoksi kuuluu jokaiseen kirjastoon."
O.W., Tucson, Arizona, Yhdysvallat

"Kun luin sen kirjan, Valvoja, tuli mieleeni: se on Tuhatvuotisen valtakunnan avain."
V. V., Buenos Aires, Argentiina

"Minä luin kirjan Valvoja kahteen kertaan ja paikka paikoin jopa kolmeen kertaan. Sitä minä kummastelin, kun siinä on osattu kuvata byrokratia niin, että se on pikkutarkasti ja perusteellisesti selvitetty. Se byrokratia on just' sitä, mitenkä se siinä kirjassa on kerrottu. Nyt en osaa muuta kuin ihmetellä, että onpa se hyvä ja mielenkiintoinen kirja."
C. L., Nevers, Ranska

"Minä luin VALVOJAN ja UNEKSIJAN, niissä molemmissa kirjoissa on asiat tuotu esille uudella tavalla ja paremmalla tavalla kuin tähänastisessa kirjallisuudessa. Ne molemmat kirjat ovat vertailukelpoisia minkä kirjallisuuden kanssa tahansa."
 J. S., Brisbane, Australia


Kirja UUDET UHKAKUVAT v. 1985 oli Finlandia-palkintoehdolla ja se oli kaikista ehdolle asetetuista kirjoista mielipidekirjana kiistattomasti paras, näin lukijoiden mielestä.

Kirja UNEKSIJA on kirjoitettu Mies 2000-kampanjan merkeissä ja oli vuonna 1986 Finlandia-palkintoehdolla - lukijoiden mielestä hyvin tykätty, hyvät arvostelut saanut kirja.

NEUROMAANI teos on julkaistu vuonna 2012. Tämä on kirja, joka antaa tiedemiehille valtavasti aiheita ja kaikille ihmisille mielenkiintoista tutustumista siihen maailmaan, jota valvontaviidakko pimittää, niin perusteellisesti ettei sen auktoriteetit itsekään ole sitä koskaan oppineet kuin pintapuolisesti sieltä täältä tuntemaan oman sitoutuneen luonteensa vuoksi. Tästä kirjasta käydyt keskustelut avoimesti ja totuudellisesti paljastavat tämän kirjan tuomaan esille ne tosiasiat että olemme henkisen kehityksen tarpeessa, kehitysasteella olevia jumalia.

Hyvät lukijat! Lopuksi tulee mieleen sellainen kysymys: Minkälaisen rehellisen mielipideilmauksen te antaisitte näistä kirjoista ne luettuanne?