perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kauniita kirjoja kauniille ihmisille


Eilen Kansalliskirjaston Kupolisalissa julkistettiin vuoden 2012 kaunein kirja. Jo toisen kerran peräkkäin Suomen kirjataiteen komitea myönsi tunnustuksen Markus Pyörälälle. Riemuitsen sekä Markuksen hattutempusta että omasta etuoikeudestani: on hämmästyttävää, että saan työskennellä tällaisessa huippuosaajakeskittymässä.

Kaikkien taidealan kilpailujen kääntöpuoli on, että palkittujen tekijöiden varjoon jää paljon hyvää ja kiinnostavaa. Siksi päätin haastaa Suomen kirjataiteen komitean omalla listallani. Kaunein kirja -palkintoa on jaettu vuodesta 1947 lähtien, mutta komitean sivujen arkistotiedoissa voittajat on lueteltu vain vuosilta 2003-2012. Niinpä minäkin rajaan alla olevan kavalkadini samaan aikahaarukkaan. Olisi kyllä jännittävää koota vaihtoehtoinen lista palkinnon historian koko pituudelta, Jaakon kauneimmat kirjat 1947-2012. Ehkä palaan laajempaan katselmukseen myöhemmin.

Huomaan, että viehtymykseni valokuvakollaaseihin jonkin verran ylikorostuu oheisessa kirjavalioluettelossani. Vaikuttavaa kirjagrafiikkaa tehdään toki nykyäänkin runsain mitoin; muun muassa Mediapinta Oy on kunnostautunut kollaasitekniikan ohella tietokonegrafiikankin käyttäjänä. Nautin suuresti myös esimerkiksi Gummeruksen julkaiseman Suomen parhaat vitsit -antologiasarjan piirrosulkoasusta.

Kaikki valikoimani kustantajat eivät ole ilmoittaneet tietoja teoksen ulkoasun suunnittelijasta. Johdonmukaisuuden nimissä olen jättänyt graafikoiden nimet pois teostiedoista. Toivottavasti lista kuitenkin avaa blogini lukijoiden silmiä suomalaisen kirjataiteen moni-ilmeisyydelle ja innostaa tutustumaan esittelemiini kirjoihin. Samalla toivon lukijoilta vinkkejä varteen otettavista kilpailijoista: jos mieleenne tulee jokin ehdottomasti listalle kuuluva teos, kertokaa ihmeessä!


Jaakon kauneimmat kirjat 2003-2012              

  
2012

Timo Sandberg: Saunamestari
Timo Kaukosen tarina (Karisto)


2011

Marjatta Ristiluoma: Pyhän Hengen
parantava voima (Onnenamuletit)


2010

Heikki Luoma:
Kuusniemen naiset (Edico Oy)


2009

Tauno Naumanen: Talja (omakustanne)


2008

R. L. Stevenson:
Kidnappaus kannella (Recallmed)


2007

Johan Bäckman: Saatana saapuu
Helsinkiin (Russia Advisory Group)


2006

Klaus Elovaara:
Kovaa pokeria (omakustanne)


2005

Pekka Aukia: Kohtalokkaat
päivät (Pilot-kustannus Oy)


2004

Reijo Lyijynen: Mies tähtien
takaa (Kirjaviihde)


2003


Kauko Nieminen: Eetteripyörre
(omakustanne)


15 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että kansien perusteella ehdottomat suosikkini näistä ovat vuodet 2004, 2005 ja 2009. Vuoden 2012 teos sisältää niin ilmeistä henkilökohtaista tragiikkaa, ettei sitä voi olla ihailematta.

    Hauska oli myös tuo Markuksen juhla ja Neuron juhlatapaus!

    VastaaPoista
  2. Talja-romaanin kansi (2009) lienee tosiaan ylittämätön suoritus Photoshop-kollaasin saralla.

    Saunamestarissa (2012) ehkä visuaalisesti vaikuttavinta on eräs valokuva - sivunumeroa en voi antaa koska teos puuttuu toistaiseksi hyllystäni. En nyt viittaa palovammojen naturalistiseen dokumentointiin vaan potrettiin, jossa saksalaiset saunaharrastajat poseeraavat Saunamestari-paitoineen kuvaajaan selin. Kannattaa käydä vilkaisemassa, en halua/osaa kuvata tarkemmin.

    Eilinen juhlistus oli kieltämättä rattoisa. Kiitos seurasta Vesalle, Markukselle & kumppaneille.

    VastaaPoista
  3. todellakin, kiitos erittäin mukavasta ja kohottavasta seurasta! seuraavaksi saunabileet ison t:n tapaan...paidat päälle, kipulääkitykset kuntoon.

    VastaaPoista
  4. Nyt huomaan että Turku on TAAS unhoitettu! Heti kun Hesan makuun päästään niin kotikonnut unholaan jäävät. Enostonen punamustat ja sinivihreät kannet suorastaan pakottavat tarttumaan kirjaan kiinni.

    Kyllä on erinomaista menoa, kun "suuressa maailmassa" konjakkia juodaan, laseja kohotellaan ja tausta suorastaan hivutetaan häivyksiin. "Rattoisaa" menoa, epäilemättä... hmph. En paremmin sanoa voisinne.

    VastaaPoista

  5. Eilisistä apokalyptiikkaa sivuavista puheista nousi mieleeni Leo Mellerin teos 5 minuuttia keskiyöhön vuodelta 2003, se voisi olla ainakin mukana ehdokkaana tuon vuoden Kauneimpien kategoriassa - ehkä saat sen kuvahaulla esiin ja liimattua mukaan. Tähän viestikenttään en saa sitä liimattua. Melleriltä löytyisi vaihtoehtoisesti ehdokkaita aiemmille vuosillekin, sillä toki K. Nieminen puolustaa paikkaansa listan aloittajana.




    VastaaPoista
  6. Sami: pääkaupunkiseudun toimijat näyttävät tosiaan olevan listallani yliedustettuina, mikä on valitettava ja tahaton painotusvirhe. Onneksi mukaan tuli osaamista muualtakin Suomesta: Tauno Naumanen asuu ymmärtääkseni Joensuussa, Klaus Elovaara Tampereella (tai Jyväskylässä) ja Reijo Lyijynen Nokialla. Välttääkseni ummehtunutta kotiinpäinvedon vaikutelmaa sivuutin Enostonen (ja muiden turkulaiskustantajien) tyylikkäät painotuotteet.

    Vesa: 5 minuuttia keskiyöhön on kieltämättä ulkoasultaan iskevä, samoin moni muukin Kuvan ja Sanan teos, kuten vaikkapa Pekka Reinikaisen Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu. Ankarassa valintaprosessissa ne sijoittuivat hiuksenhienosti bubbling under -kategoriaan (joka ehkä myös pitäisi vielä koostaa ja julkaista blogissani).

    VastaaPoista
  7. Vilkaisin muidenkin kustantamojen kotipaikat, ja maantieteellinen hajonta alkoi näyttää paremmalta. Onnenamuletit on vaasalainen yritys, Recallmed klaukkalalainen ja Pilot (nykyään Mediapinta) tamperelainen. Näin ollen Samin syytös helsinkiläisten valtaklikkien suosimisesta ei kestä lähempää tarkastelua.

    VastaaPoista
  8. Kas, senkin unohdin että Karisto on hämeenlinnalainen! Listallani ei siis olekaan kuin kolme pääkaupunkiseudun instituutiota: Edico, Russia Advisory Group ja Kauko Nieminen.

    VastaaPoista
  9. Syytökseni ei kestä lähempää tarkastelua! Samperi, kun olin juuri tepsiläisessä saunaillassa tekemässä kaavoituspäätöksiä ja nopeassa tahdissa kirjoitin ärtyneen kommentin, joka suureksi osaksi minulle saneltiin, joten olen aivan viaton, mutta sitä jäin miettimään miten hauskaa olisi jos saunamies Sandberg lähtisi hänkin politiikkaan (ehkä on jo lähtenyt?) päätyen eduskuntaan. Em. instituution saunassa olisi sen jälkeen hyvinkin mielenkiintoisia hetkiä.

    terveiset Suomalaiselta Pohjalta,

    ylikansallinen kokoomusta

    moi mäkin tulin tähän kirjottaan oon jo hyväs känäs! "Suppo Taalasmaa"

    mä kans! öh

    VastaaPoista
  10. Herra Liuhto näemmä jatkaa vääristelyn ja puolitotuuksien linjalla yhdistämällä määresanan "saunamies" sukunimeen "Sandberg". Sotkemalla metonyymisesti teoksen toimittaja Timo Sandbergin ja vars. saunamies Timo Kaukosen hän pyrkii ilmeisen tahallisesti himmentämään vakiintuneita viittaussuhteita, vaikeuttamaan asioiden henkilöintiä ja pimittämään omien tepsiläisten intressipiiriensä saunasuhmuroinnin. Pelaat kieroa peliä, herra Liuhto.

    VastaaPoista
  11. Millonkaan en oo saunassa ollu!

    Saunasopimukseen vedin nimen alle jo pukuhuoneessa.

    Äskeisen kommenttini asiavirheet taas johtuvat siitä, että Suomalaisen Pohjan konjakki teki "tepposet". Tiedättehän. Hyvä. Hyvää on.

    VastaaPoista
  12. Saunasopimus, a.k.a. saunasolmu.

    VastaaPoista
  13. Kun googlaa saunasolmun niin tulee Kal€ Kummolan kuva ja maininta erektion vaarallisuudesta. "Coincidences, i don't think so" kuten Phoebe Buffay sanoo.

    VastaaPoista
  14. (V)aikka kidnappaus kannella on tavallaan aivan omaa luokkaansa, tyydyttää omaa päänsisäistä näkemystäni jostakin mahdollisesti merkillisestä syystä Eetteripyörre kontingenttina varienttina nykytilaan. Muistelen kymmenien vuosien takaista kitarisaleikkausta ja nukutusta, mitä nämä nykyiset alkaloidit ovat eetteriin verrattuna, eivät mitään! Vihta!

    VastaaPoista
  15. Kitarisaoperaation tunnelmia ja muistikuvia voisi kenties herätellä myös joidenkin bubbling under -luokkaan jääneiden Recallmed-tuotteiden äärellä, kyseinen yhtiöhän on erikoistunut lääkärikirjallisuuteen. Recallmedin kansitaiteilijalla on tunnistettava auteurin kädenjälki, jota mainitsemasi Kidnappaus-teos edustaa parhaimmillaan, samoin esimerkiksi Jarkko Mäkelän Puoskarin kertomuksia (joka löytyy kuvahaulla).

    VastaaPoista