sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tunnistuksellista proosaa


William Gaddisin The Recognitions on aiheuttanut minulle viime päivinä jonkin verran mieliharmia. Odotusten lopahtamisesta ei tietenkään ole kyse; ensimmäisen sadan sivun perusteella romaani vaikuttaa yhtä uljaalta kuin oletinkin. Se vain tässä jurppii, että olen tullut lykänneeksi Gaddisiin tutustumista näin myöhäiselle iälle.

En kuvittele, että olisin saanut nuorempana The Recognitionsista irti jotain enemmän kuin nyt. Itsesyytökseni liittyvät vain hukkaamiini kaunokirjallisiin mahdollisuuksiin. Vaikka olen vasta The Recognitionsin alussa, jo nyt on selvää että teoksen olisi pitänyt kuulua Neuromaanin viitepohjaan.

The Recognitions luotasi lumemaailmoja vuonna 1955, vuosikymmeniä ennen kuin simulaatiosta tuli taiteen ja yhteiskuntatieteiden valtavirta-aihe. Teksti on täynnä erilaisia keinotekoisuuden, jäljittelyn ja huijauksen johtomotiiveja. Heti ensimmäisillä sivuilla esitellään Sinisterra-niminen valelääkäri. Koska San Zwinglin kuvitteelliselta luostaripalatsilta (jonka esikuva Gaddisin mukaan on El Escorial) puuttuu oma suojeluspyhimys, Isä Hermoso kampanjoi sen puolesta, että kaupungissa kaksitoista vuotta aiemmin surmattu pikkutyttö voitaisiin julistaa pyhimykseksi. Pastori Gwyon pitää tulikivenkatkuisen saarnan lääketiedettä ja lääkäreitä vastaan. Hauskoja juttuja. Nimet Sinisterra, Hermoso ja Gwyon olisivat sopineet hyvin johonkin Neuromaanin alaviitteeseen.

Muitakin ärsyttäviä puutteita olen hoksannut liian myöhään. Yksi Neuromaanin luku on omistettu sammakoille. Kirjasta olisi tullut parempi, jos olisin huomannut ottaa mukaan myös sammakkoprofessorin.
      

4 kommenttia:

  1. Nettiversio Neukkarista (keksin juuri, ehkä jo moni muukin) jakoon -- olisi muodolleenkin luontevaa (mitenkään hienoa painoasua vähättelemättä) ja lisälahjana/kirouksena ikuinen täydentelymahdollisuus.

    VastaaPoista
  2. Suunnittelemme parhaillaan interaktiivista versiota uusimpine haitta- ja vakoiluohjelmineen. Jätän paljastamatta julkaisuajankohdan ja -formaatin tässä, jotta viranomaiset eivät pääse jäljillemme. Asiasta kiinnostuneita kirjallisuuden ystäviä pyydämme tarkkailemaan roskapostien liitetiedostoja.

    VastaaPoista
  3. Eikös Neuromaanista ole piakkoin tulossa kotimainen aikuisviihde-elokuva, jossa Mr Lothar näyttelee sekä Geregiä että Biritiä? Filmiversioonhan voi lisätä romaanista pois pudonneita sivupolkuja.

    Olen muuten ollut vähän ihmeissäni, koska hain itse Niskapalkin osaa, mutta mitään ei ole kuulunut... Jos pystyt Jaakko tekemään ystävälle palveluksen ja nostamaan hakemukseni pinon päälle, niin olen kovin kiitollinen. Lisäansioit tulisivat tarpeeseen.

    VastaaPoista
  4. Elokuvaversion tuotanto ja levitys ovat joutuneet vastatuuleen Finnkinon nykyisen omistajan konservatiivisuuden takia. Rypäleteattereihin ei ole suostuttu lanseeraamaan kehittämäämme katsojakohtaista navigointijärjestelmää, jonka ergodinen Neuromaani-elokuva välttämättä vaatisi. Voi olla, että joudumme tyytymään pelkkään DVD-levitykseen, mikä olisi suuri kaupallinen tappio näin kunniahimoiselle hankkeelle. Casting on myös vielä auki mutta sinä olet vahvoilla - otan yhteyttä sitten kun raskaat neuvottelut Ratos-yhtiön kanssa on saatu päätökseen ja projektin lopullinen kohtalo on selvillä.

    VastaaPoista