maanantai 17. joulukuuta 2012

Maria ja Clara


Toivotan kaikille blogini lukijoille sävelten siivin rauhallista joulunaikaa:




Clara Rockmoren suuruus rakentuu vähintään kolmesta erillisestä kerroksesta. Hän on kertonut kiintyneensä thereminiin ja ryhtyneensä harjoittelemaan sen soittoa ennen kaikkea visuaalisen vaikutelman takia. Muusikko ei koske instrumenttiin, liikuttaa käsiään ilmassa kuin mysteeriuskonnon papitar. Vanhoista tieteiselokuvista tuttu ääni tuntuu yhdistyvän jonkin muinaisen rituaalin elekieleen. Liikkuvaa hypnoottista kuvaa tässä.

Rockmoren virtuositeetti perustuu Pietarin konservatoriossa lapsena hankittuun konserttiviulistin koulutukseen. Teini-iässä hän joutui luopumaan viulunsoitosta nivelvaivojen takia. Uuden uran avasi aineeton ja eteerinen theremin, joka ei rasita muusikon luustoa yhtä paljon kuin jousisoitin. Ilmiömäisiä theremin-taitureita on ilmaantunut maailmaan Rockmoren jälkeenkin, mutta hän oli lajin kantaäiti.

Theremin on erittäin vaikea instrumentti. Äänet pitää hapuilla ilmasta, vailla käsinkosketeltavan otelaudan tukiasemia. Tämän Rockmore hallitsi täydellisesti. Puhtaammin ja kauniimmin thereminiä ei voisi soittaa. Kuitenkaan instrumentti ei ole saavuttanut laajojen kansanjoukkojen suosiota. Tyypillinen länsimaiseen musiikkikulttuuriin kasvanut kuulija on tottunut pitämään kauniina esimerkiksi perinteisten jousisoitinten ääntä. Vaikka thereminiä käsittelisi Rockmoren tavoin virheettömästi, suuren yleisön korviin se kuulostaa painostavalta ulinalta. Sama pätee thereminin akustiseen vastineeseen eli sahaan, jonka ympärille on kehkeytynyt maailmalla samanlainen intohimoinen mutta hyvin pieni harrastajajoukko.

Musiikkimaultaan Rockmore oli eksentrinen konservatiivi. Toisin kuin useimmat muut Edgar Varèsen tapaiset elektronisen musiikin pioneerit, hän ei innostunut avantgarde-kokeiluista. Hänen ohjelmistonsa koostui klassikoista ja ikivihreistä musikaalisävelmistä, joiden tulkintoja hänen siskonsa Nadja Reisenberg yleensä säesti pianolla. Merkillistä jääräpäisyyttä Rockmore joka tapauksessa osoitti omistamalla elämänsä suuren yleisön vieroksumalle instrumentille. Pitämällä kiinni perinteikkäästä ohjelmistosta hän ajoi itsensä marginaaliin myös avantgardistien silmissä.

Kertauksen vuoksi Clara Rockmoren rakennuspalikat pähkinänkuoressa: 1) hypnoottinen audiovisuaalinen vaikutelma, 2) epänormaali taituruus epänormaalilla alalla ja 3) uhkarohkea asettuminen yhtä aikaa sekä totunnaisia että kokeellisia esteettisiä standardeja vastaan. Yhdistelmä tekee Rockmoresta yhden 1900-luvun musiikin suurimmista sankareista.   

torstai 13. joulukuuta 2012

Jaakon kirjakimara


Seuraavaksi vuorossa "nippukritiikki" muutamasta viimeaikaisesta kirjahankinnastani. Vaikka esittelen teokset tällä kertaa hyvin lyhyesti ja ylimalkaisesti, en toivo tekijöiden pahastuvan: listatusta kirjanelikosta minulla on vain hyvää sanottavaa. Tarkemmin ajatellen pelkästään kielteisesti arvoladattu "nippukritiikin" käsite ei taidakaan sopia tähän yhteyteen... Ehkä olisi parempi puhua vain lukuvinkeistä.

Kaikki alla tähdittämäni kirjat olen hankkinut parin viime viikon aikana kirpputoreilta ja antikvariaateista. Useimpia niistä saa kirjoitushetkellä (13.12.) huokeaan hintaan nettidivareista. Kiirettä pitävä blogini lukija ehtii vielä tilata omansa pukin konttiin. Oivallisia lahjakirjoja niille, jotka arvostavat prameiden kiiltopaperikansien sijasta sisältöä.

Mutta pidemmittä puheitta, hyvät naiset ja herrat: Jaakon kirjakimara, olkaa hyvät!

Tapani Sopanen: Silvottujen sinfonia (1976). Silmiä avaava romaani kipeästä aiheesta, yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään 36 vuotta sitten. Abortti eettisenä ongelmana saa Sopasen teoksessa järkyttävän tarinahahmotuksen. Kokonaisuuden kruunaa nimi, joka on jo itsessään taideteos - parhaita ja viettelevimpiä kirjannimiä, joihin olen törmännyt.
Tähdet: *****

Jouni Hörkkö: Kettutarhan arvoitus (2000). Vauhdintäyteinen kertomus rippileiristä, jossa kaikki ei mene ihan niin kuin pitäisi. Suositun Donkki-sarjan toinen osa. Tasapuolista ja kiihkotonta asennekasvatusta elinkeinonvapauden, anarkismin ja ekoterrorismin alueilla. Hörkkö käyttää perinteistä kaksoisolentoteemaa vaikuttavasti jännitys- ja kauhuelementtinä.
Tähdet: ****

Elias Lönnqvist: Suomenkieli kaikkien kulttuurikielten avaimena. II osa (1945). Lönnqvistin vertailevan kielitieteen alaan kuuluva mittava tutkielma sisältää kokonaisuudessaan kaksiosaisen teossarjan ensimmäisen, vuonna 1931 julkaistun osan. Pakollista luettavaa kaikille, joita kiinnostavat kansamme muinainen mahtiasema inhimillisen kulttuurin ja sivistyksen alkukotina.
Tähdet: *****

S.W.L.: Telepatia. Ajatuksensiirron oppikurssi (1972). Mysteeni-kustantamon suomentama alan perusteos esittelee tiiviissä paketissa telepatian perustekniikat. Asiantuntevan ja ytimekkään käsittelyn saa paitsi perinteinen mentalismi (jota Noora Karma on tuonut viime aikoina ansiokkaasti tunnetuksi tiedotusvälineissä), myös varsinainen paranormaali telepatia eli ihmistenvälinen yliaistillinen ajatuksensiirto.
Tähdet: *****

Siinäpä kaikki kirjatärppini - ja niin kuin lupasin, ilman turhaa lavertelua ja maalailua. Eipä muuta tällä erää. Toivotan kaikille blogini lukijoille rattoisaa joulun odotusta (vaikka aion toki vielä ennen pyhiä palata "taajuuksille" uusien merkintöjen merkeissä)!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Finlandia Junior


Ennen kuin jatkan kirja-arviosarjaani, muutama sana Finlandia Juniorista. Palkinto myönnettiin viime torstaina Christel Rönnsille. Hurraa, onnea voittajalle! Mari Rantasila valitsi viisaasti. Det vidunderliga ägget on  upea kirja, joka tarjoilee ihasteltavaa ja ihmeteltävää meille aikuisillekin. Taso tänä vuonna oli harvinaisen kova, joten muidenkaan ehdokkaiden ei tarvitse häpeillä suoritustaan.

Lienee paikallaan kiinnittää huomiota yhteen Finlandia Juniorin erityispiirteeseen. Palkinnon ehdokasasettelu kattaa sekä lasten- että nuortenkirjat, minkä vuoksi voittajasta päättävä "diktaattori" joutuu tavallisesti vertailemaan keskenään yhteismitattomia teoksia. Emme nähneet säännöstä poikkeusta tänäkään vuonna. Esimerkiksi Tatun ja Patun kilpailuttaminen Venla Saalon väkevän Kirkkaalla liekillä -nuorisokuvauksen kanssa tuntuu väkisinkin epäluontevalta. Koska valintaprosessiin sisällytetään melkoinen ikä- ja kypsyyskausien haitari - pikkulasten kuvakirjoista teinien kasvukertomuksiin - "paremmuusjärjestykset" menettävät loppupeleissä merkityksensä.

Vaikka iloitsen Christel Rönnsin puolesta ja pidän hänen palkitsemistaan enemmän kuin ansaittuna, tämänvuotista Finlandia Junior -myllytystä värittää kohdallani myös lievä pettymys. Myönnän toivoneeni, että tämänsyksyinen teokseni Neuromaani olisi yltänyt ehdokaslistalle. Palkinnosta en sentään rohjennut haaveilla suuruudenhulluimmissa päiväunissanikaan.

Kielteiseen päätökseen olin toki osannut varautua. Otan täyden henkilökohtaisen vastuun siitä, että teokseni tiedotus- ja markkinointistrategia jäi jokseenkin kohdentumattomaksi erityisesti mitä tulee nuoriin lukijoihin. Esitellessäni Neuromaanin käsikirjoitusta kustantajalle en tajunnut painottaa, että kyseessä on nimenomaan nuortenromaani.

Näin jälkiviisastellen voisi arvella, etteivät käsikirjoituksen esilukijat tunteneet vanhaa "rakenna oma seikkailusi" -konseptia ainakaan läheisesti eivätkä siksi osanneet sijoittaa teosta nuorisogenreen. Tästä en voi tietenkään syyttää kustantajaa. Minun itseni olisi pitänyt tuoda lajityyppi- ja kohderyhmänäkökulmaa määrätietoisesti esiin kässäripalavereissa. Sain käsityksen, että kustannustoimittajani hahmotti Neuromaanin "aikuisten satuna" ja myönnyin ajatukseen mukisematta, onhan kirjassa mukana paljonkin tasoja jotka avautuvat aikuisille eri tavoin kuin teineille.

No, jossittelu ei johda mihinkään. Seuraavan nuortenkirjaprojektini kanssa osaamme varmasti toimia viisaammin. Kirjoitan parhaillaan ensimmäistä Anni-romaaniani (työnimi Anni ja Tallitylleröt), josta on tarkoitus tulla geneerisesti hyvin selväpiirteisen ponikirjasarjan avaus. En usko, että hairahdumme sarjan tiedotuksessa ja markkinoinnissa enää samanlaiseen vinosuuntaukseen kuin Neuromaanin kohdalla.